Vastuuta ja vapautta

Luoko vastuuta tai vapautta se, mitä meillä on, vai se, mitä meiltä puuttuu? Milja Sarkolan romaani Pääomani (2020) sai minut pohtimaan isoja kysymyksiä ja jostain syystä kysymys vastuun ja vapauden suhteesta jäi minuun ikään kuin jälkimakuna kuukausiksi romaanin lukemisen jälkeen.

Pääomani on romaani pääomasta - erityisesti rahasta ja suhteesta rahaan, mutta myös muusta pääomasta, kuten henkisestä ja sosiaalisesta. Se on romaani hyödyn kaikkinaisesta maksimoinnista ja siihen liittyvästä laskelmoinnista.

Kirjailijoiden ja filosofien seurassa sivistys ja ajattelun luovuus näyttäytyy korkeimpana valuuttana, näyttelijöiden keskuudessa supliikkius ja itseironia, pedagogien seurassa esimerkillinen käytös, julkkisten seurassa muut julkkikset ja kuvankauneus, luonnonsuojelijoiden seurassa suhde luontoon, kristittyjen seurassa suhde Jumalaan, rap-artistien seurassa katu-uskottavuus, lääkäreiden ja juristien kesken mitattavat saavutukset ja määrätietoisuus ja niin edelleen. (s. 97)

Romaani kuvaa asetelmaa, jossa erityisesti taloudellinen laskelmoivuus on päähenkilön elämän ja ihmissuhteiden keskiössä, vaikka todellista puutetta ei ole. Hotelliaamupalalla huomaan apurahalautakunnan vastauksen saapuneen sähköpostiini. Toisin kuin olen luullut myös ruoka- ja juomakuitit kelpaavat tositteina selvitykseen. Olen juuri lähdössä hakemaan lisää kuivakakkua, kun oivallan ettei minun tarvitsekaan syödä itseäni ähkyyn hotellin ilmaisella aamiaisella (kuten olen kaikkina aikaisempina aamuina tehnyt) minimoidakseni omasta pussistani menevät ruokakulut. (s. 43)

Romaanin näkökulma on yllättävä. Ennemminkin olemme tottuneet lukemaan ja kuulemaan kertomuksia puutteesta ja sen seurauksista. Herää kysymys, onko puutteesta puhuminen kulttuurissamme suotavampaa - raha kun vaikuttaisi olevan tabu erityisesti varakkaille.

Romaani ei luo kuvaa tasapainosta, jota varakkuuteen usein liitetään, vaan päähenkilön ponnistelut pääoman maksimoimiseksi tuntuvat tukahduttaville niiden vaatiessa ainakin ajallisia, kognitiivisia ja sosiaalisia sijoituksia sekä jatkuvaa suorittamista. Matkalla takaisin hotelliin tarkkailen ihmisiä puistoissa ja aukioilla. Suurin osa loikoilee olutpullo kädessään nurmikoilla ja portaikoilla tekemättä mitään, lukematta, kuuntelematta musiikkia, jopa selailematta kännyköitään. Miksi? (s. 41)

Romaanissa voiton maksimointi myrkyttää myös lähisuhteita: - Miksi ostit niin ison kassillisen herkkuja pianonopettajalle? kysyn mieheltäni päivällisellä. Pyysin sinua ostamaan yhden suklaarasian, kuten poikamme ehdotti. (s. 69)

Pääomani on kauniilla tavalla koruton teos. Se pakottaa lukijan pohtimaan omaa suhdettaan pääomaan. Se osuu arvosuoneen ja houkuttelee pohtimaan, mitä kaikkea pääoma omassa elämässä on. Onko pääomaa menestys tai menetys? Onko sitä julkisuus tai yksityisyys? Onko sitä vahvuus tai heikkous? Onko sitä osaaminen ja tietäminen tai oppiminen? Riippuu kai aina siitä, millaisessa kontekstissa, ajassa ja paikassa olemme ja siitä, millaisen suhteen omaamme ja kokemaamme luomme - kuinka onnistumme elämään tiettyjen asioiden ja tapahtumien vaikuttamina.

Teos on rohkea ja puhutteleva, sillä se uskaltaa päättyä ikävästi. Romaani osoittaa, että priorisoinneillamme on seuraamukset ja sitä kautta vastuu painaa valinnoissamme.

Romaani on kiusaannuttava aina silloin, kun se on samaistuttava eli silloin, kun päähenkilöstä tunnistaa itsensä. Se on romaanin ehkä arvokkain anti.

Suosittelen Pääomani-romaania kaikille niille, jotka haluavat peilata omaa suhdettaan rahaan ja hyödyn tavoitteluun. Lisäksi suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat pohtia sitä, mitä pääoma oikeastaan on tai sitä, kuinka kenties priorisoida viisaammin.
 
Milja Sarkola:
Pääomani
Teos 2020, 168 s.
 
Myös nämä lähteet inspiroivat minua:
Vesa-Matti Loiri - Maailma on kaunis - YouTube

Havaintoja ihmisestä: Ohi eletty elämä