Raskauden ammattilainen?

Tämä teksti syntyi tunturissa, ollessani vedenhakuretkellä, yksin. Saatuani sitä ennen vauvauutisia itselleni rakkaalta Läheiseltä, joka lemmenlystien seurauksena tuli siunattuun tilaan vahingossa tai ainakin yrittämättä, taktikoimatta. Näihin samoihin aikoihin piti syntyä millimetrini, ensimmäiseni. Hän ehti elää mielikuvissani kaksi viikkoa. Silloin en vielä ollut raskauden ammattilainen luullessani kemiallista raskautta hedelmää tuottavaksi raskaudeksi. Senttimetrini, toiseni olisi ollut määrä syntyä tästä muutama kuukausi eteenpäin. Hän sammui sisälleni. Tuo minulle jo niin rakas – lääketieteellisesti katsottuna raskausmateriaalia – puskettiin ulos minusta lääkkeellisellä avustuksella; unohtumaton, psyykkisesti ja fyysisesti hyvin kipeä kokemus (siitäkin huolimatta, että sain koko ajan erinomaista hoitoa).

Minja Koskelan kirja Äidiksi tuleminen kuvaa äidiksi tulemista ja raskaana olemista. Kirjassa kuvataan kirjoittajan omaa äidiksi tulemisen kokemusta ja edeltäneen keskenmenon vaikutuksia raskauskokemukseen. Koskela kirjoittaa: Halusin ymmärtää raskautta paitsi kokemuksellisena myös kulttuurisesti tuotettuna tilana. (s. 9) Kirjoittaja ei pitänyt omaa äidiksi tulemisen kokemustaan yhteneväisenä yleisesti tuotetun mystifioidun raskaus- ja äitiyskuvaston kanssa, joita kirja kyseenalaistaa; (Instagram)kuvissa raskaus oli ”ihme” ja ”voimaannuttava kokemus”, minulle se oli jatkuvaa epävarmuutta ja hiljaista huolta. (s. 133) Sen sijaan kirjoittaja pystyi samaistumaan filosofi Simone de Beauvoirin – synnyttämättömän ja lapsettoman naisen – raskauskuvauksiin. Olen itsekin pohtinut, onko raskauden ammattilainen sittenkin raskauden huomaamattomasti ja hiljaisesti kokenut tai asian äärelle herkästi ja analyyttisesti asettunut. Kirja tekee tilaa myös keskenmenoille ja antaa tärkeällä tavalla äänen keskenmenon kokeneille. Keskenmenoista ei puhuta, koska kukaan ei tiedä, miten niistä voisi puhua. (s. 90)

En tiedä, onko oma kertomukseni osa äidiksi tulemista vai osa äidiksi tulematta jäämistä. Joksikin tulemista se kuitenkin on – erilaiseksi.

Läheiseni ilmoitti minulle raskausuutisensa päivää ennen ensimmäistä keskenmenoani. Viisi päivää keskenmenoni jälkeen keskustelimme. Silloin molemmat vedimme alta riman. Minulta aikaisemmin sanomatta jäänyt tuli sanotuksi. Keskustelun lopussa kuulin (haluan korostaa omaa vastuutani kuulemis- ja sisällönymmärtämisprosessissa) hieman provosoituneen Läheiseni sanovan: ”Heidi, elämässä on myös hyvää” ja ”Ethän sinä vähän aikaa sitten edes tiennyt, haluatko sinä lasta”. Minä en ”ei-salonkikelpoisessa” tunteessani pystynyt vastaamaan, että ”ymmärrän, että tarkoitat hyvää, mutta…”. Myös Koskela kertoo, kuinka keskenmeno vaikutti itseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Kun sain keskenmenon en osannut puhua. Käännyin sisäänpäin, häpesin ja suljin ihmiset pois. Läheiset ihmissuhteeni muuttuivat, kun otin etäisyyttä kaikkeen. En tiedä palaavatko ne ennalleen. Minä en palannut, mutta siinä ei tarvitse olla mitään dramaattista. Dramaattisempaa olisi, jos kaikki olisi jatkunut kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. (s. 139) Niinpä!

Minja Koskelan kirja Äidiksi tuleminen on analyyttinen, ajoin vaikea, vapauttava ja samaistuttava. Kirjan viimeinen luku on kuitenkin emotionaalinen ja se päättyy lauseeseen, Sinä tulit, ja siinä on kaikki. (s. 207) Se tekee lapsettomassa kipeää.

Suosittelen Minja Koskelan kirjaa Äidiksi tuleminen äidiksi tulossa oleville, äidiksi jo tulleille ja äidiksi tulemista toivoville. Erityisesti suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat ymmärtää paremmin äidiksi tulemisen kokemusta.

Minja Koskela:
Äidiksi tuleminen
Into 2021, 212 s.

Myös nämä lähteet inspiroivat minua:
Kaksi keskenmenoa olivat jo muutenkin järkytys, mutta sitten seurasi vielä pahempi vaihe – Miksi minut jätettiin kipeimmässä tilanteessa niin yksin?

https://kaksplus.fi/perhe/minun-tarinani/keskenmenon-jalkeen-toinen-ja-kolmas/